Ajankohtaisessa ja suuren suosion saaneessa KT, erityisluokanopettaja Jaana Kiviluotteen koulutuksessa saat itsellesi uuden Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2016) mukaisen tunnetaitojen opetusmateriaalikirjan Tunteet ja käyttäytyminen hallintaan varhaiskasvatuksessa (Kiviluote 2019) + Rotta Mokoma-CD:n (Nissinen 2015) (arvo yht. 59,50 €), perehdytyksen opetusmateriaalin käyttöön sekä tulostettavan koulutuksen diamateriaalin.
Kirja perustuu Kiviluotteen pitkäaikaiseen kokemukseen mm. tunnetaitojen opettamisesta sekä hänen tunnetaitojen opettamiseen liittyvään väitöstutkimukseen (Turun yliopisto, Hintikka 2016). Kiviluote on toiminut noin 30 vuoden ajan opetustehtävissä, mm. luokanopettajana, laaja-alaisena erityisopettajana sekä erityisluokanopettajana etenkin tunne-elämän ja käyttäytymisen haasteita omaavien lasten parissa.
Kirja + CD postitetaan osallistujalle ennen koulutusta ja koulutuksen diamateriaali lähetetään sähköpostiin koulutuksen jälkeen.
Kiviluote on kouluttanut jo pitkään sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen henkilöstöä eri aluehallintovirastojen, kuntien, koulujen ja yhteisöjen tilaamissa koulutuksissa sekä itse järjestämissään koulutuksissa. Koulutusten suosio on ollut suuri, sillä kaikki halukkaat eivät aina ole mahtuneet koulutuksiin!
Osallistujien kommentteja Tunteet ja käyttäytyminen hallintaan varhaiskasvatuksessa -verkkokoulutuksista:
”Paljon kiitoksia todella hyvästä koulutuksesta!”
”Kiitos paljon kattavasta tietopaketista. Näiden avulla saan konkreettisia käytännön vinkkejä.”
”Kiitos paljon koulutuksesta! Sain paljon eväitä jatkoon. Erityiskiitos työyhteisön toimintakulttuurin merkityksen korostamisesta ja työssäjaksamisen huomioinnista!”